Pentuja siellä, pentuja täällä. Mutta missä meidän pentu? Tosiaan tuntuu, että joka tuutissa pyörii penneleitä ja kaikkea niihin liittyvää. Omat pentusuunnitelmat menivät mönkään, kun narttu ei ollut omaan tai kasvattajan makuun tarpeeksi terve polviltaan (1/2). Muuten yhdistelmä olisi ollut täydellinen. Nyt vain odottamaan uutta sopivaa yhdistelmää samaiselta kasvattajalta, vaikka siinä saatta mennä jonkin aikaa, sillä sijoitus- ja kasvatuskoirat ovat vielä niin nuoria. Tietysti on muitakin lupaavia kasvattajia, mutta itselle on jäänyt juuri se yksi korvan taakse ja olemme netin välityksellä jo jutelleet.
Kiinnostuneille, kyseessä on siis amerikankarvatonterrieri! Ei ehkä useimmille tullut yllätyksenä, olenhan sellaisesta jo 5-vuotta haaveillut. Ennen Neraa jo siis. Se ei koskaan ole iskenyt äitin makuun, mutta nyt kun luotto on siihen, että osaan kouluttaa ja huolehdin liikunnasta ja muista tarpeista koiran ehdoilla, on ehkä saanut hänen päätään käännettyä. Ja tietysti se, että koira olisi vain minun eikä äiti siitä joutuisi huolehtimaan.
Kuitenkin odotan sitä sopivaa yhdistelmää ja odotan, jotta tiedän varmasti mitä olen tekemässä ja mihin opiskelupaikkaan päädyn tai minne muutan. Tässä pari kuvaa, jos ei ole mitään hajua miltä amerikankarvatonterrieri näyttää.
Unohtamatta tätä karvakasaa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti