Mutta mitä meidän karvajaakolle kuuluu? Vaikka kiireitä ja tekemistä riittää töiden lomassa, on tehtävä välillä jotain luovaa myös koiran kanssa. Meidän "luova" on sama kuin kavereita treffaiu ja urheilu, unohtamatta koulutusta. Toivon todella, että 18 täytettyäni ehdin aloittaa jonkin PeKo-lajeista, vaikka kirjoitukset ja arg niin raskas koulu yrittävätkin ängetä väliin ja viedä kaiken ajan.
Piipahdus Paraisten hiekkakuopilla kera Nellin ja Redin oli tosi kivaa vaihtelua normaaliin arkeen. Tuolla on plääniä juosta ja rällätä sekä mahdollisuus mennä uimaan. Tosin Nera ja Redi on vähän nössöjä, joten rannassa kahlailu on enemmän niiden juttu. Nerasta on tullut jotenkin tosi "laiska" viime juoksujen jälkeen. Se ei ole enää yhtä energinen ja villi kuten ennen. Se käyttäytyykin paljon paremmin ja tottelee, silloinkin kun ei periaatteessa olisi tarve. Siitä on tullut virallisesti vanhus, 3-vuotias.
Visiitin päätteeksi päätimme käydä tsekkaamassa Paraisten koirapuiston, jossa olikin huima määrä (räksyttäviä) koiria. Tultuamme koko porukka katosi kuin tuhka tuuleen. The Tappajakoirat in da house pelottivat ne pois, muha.
Eilen päätin extempore lähteä, yksikseni tosin, Turun rauniokoira-alueelle. Onneksi paikalla ei ollut muita, joten Nera sai rauhassa olla irti ja pääsimme myös tutkimaan itse raunioita. Nera oli selkeästi tekemässä töitä, kun se kuunteli ja meni minne kädellä aina osoitin. Hassua, että se uskaltaa mennä kaikkiin pieniin koloihin ja kiivetä korkealle, ilmeisesti se luottaa minuun. Harrastuksena tuo olisi molemmille niin sopiva!
Kunhan ehdin, teen Neran kanssa pienen Turku-tourin eli ihmisiin ja liikenteeseen totuttelua sekä koirapuistoilua. Katsotaan josko saataisiin joku kaveri mukaan, vaikka onhan se mukavaa yksinkin mennä. Pian lähestyy myös terveyskuvaukset ja joka Mustin kiihdytyskisat, joihin toivonmukaan osallistutaan!
