Upea ja lämmin matka nyt takanapäin. Ihanat muistot jääneet pysyvästi valokuvien vahvistamina takaraivoon, ja voin vain toivoa pääseväni sinne uudelleen. Hyvä seura ja ruoka, upeat maisemat, lämpö, ystävälliset ihmiset ja eläimet, mitä muuta voisi matkalta toivoa? Zakynthoksen Kalamaki ei todellakaan ollut turistirysä, vaikka siellä heitä paljon olikin. Kaupungissahan ei pysyvästi asuvia ole kuin 900. Näin alkukesästä ei turisteihin vielä oltu kyllästytty, joten palvelu oli todella hyvää, pieniä yksityiskohtia lukuunottamatta. Huonointa koko matkan aikana oli hotellin sijainti, joka oli 10 minuutin matkan päästä lentokentästä. Lentokoneet lensivät aamu kuudesta asti n. 20 minuutin välien aivan hotellin yläpuolelta, joten nukkuminen ei oikein onnistunut.
Kilpikonnista (caretta-caretta) tunnettu saari oli todellakin pelkkää kilpikonnaa. Polkuveneillessä niitä tuli vastaan monia ja ranta oli täynnä kilpikonnien pesiä, joiden takia ei ihan missä tahansa saanut liikkua. Todella liikuttavaa nähdä luonnonvaraisia valekarettikilpikonnia, varsinkin kun ne ovat todella uhanalaisia! Tietysti siellä oli myös paljon kissoja, joista yhtä ruokinkin kun se oli todella laiha ja aika nuorikin. Lisäksi hotellilla (Louros Beach) oli pari omaa allasta, joissa oli punakorvakilpikonnia. Hauskoja otuksia.






Ei kommentteja:
Lähetä kommentti