24.4.2014

pääsiäiskuulumiset


Miksei kukaan kertonut, että vanehmmiten aika kuluu nopeammin? Voisin olla vielä pikkuinen napero, juosta ulkona kavereiden kanssa ja suuttua ja itkeä milloin huvittaa. Tuntuu, etten osaa enää käyttää sitä vähääkään aikaa oikein tai ainakaan itseä miellyttävällä tavalla. Jotenkin odotan sitä 4-kympin ikää, omaa kämppää, vakituista työtä, perhettä, asettumista ja sitä, ettei tarvitse stressata tulevaisuutta. Mutta kerranhan sitä vain on nuori! (sekin kultainen nuoruus kuluu kouluun ja kaikkeen tyhmään)

Nykypäivään: pääsiäislomalla kävin Littoisissa kuvaamassa lintuja. Ainakin yritys oli hyvä 10 vaikkei siellä paljon muita ollutkaan kuin lokkeja. Lisäksi ihastuinrakastuin siihen lämpöön! Oi +20 tule takaisin! Ja tottakai olen kuvaillut enemmän tai vähemmän, lähinnä Siiriä ja Neraa kuten aina. Tuli myös korkattua rullaluistelukausi. En vain voinut katsoa sivusta kun muut viilettivät ohi, se pitää kokea itse! Se on niin ihanaa ettei tee mieli lopettaa, ja sovittu tunti venyy vähintään kahteen joka kerta. Lopputuloksena tietysti jumissa oleva selkä ja pohkeet + muut oheislihakset. Kannattaa kokeilla, it's worth it.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti