Monelta aina kuulee kuinka kiltti koira Nera on ja miten hyvin se tottelee. "Oispa munkin koira tommonen"-tyyliin. Jees, onhan se ihan tota kaikkea, mut vaivalla siihen ollaan päästy. Mikään ei todellakaan ole tullut itsestään, vaan määrätietoisuudella, hyvillä hermoilla ja nameilla/kehuilla. Eikä se siltikään ole täydellinen, eikä varmaan koskaan tule olemaankaan. Asiaan on auttanut sen miellyttämisenhalu, vaikkakaan sitä ei niin paljon ole kuin esim. rottweilereilla tai saksanpaimenkoirilla, mutta kuitenkin.
Paljon on ongelmiakin, kuten hihnassa satunnaisesti toisille rähjäys. Tämä parantunut huomattavasti, mutta silti jotkut nartut pitää haukkua. Sekin on enimmäkseen hihnan paineesta johtuvaa, mutta toi poukkoilee kuin peura koiran nähdessään niin vaikea pitää hihnaa löysällä. Lisäksi pikkulapset, kiljuvat ja ympäriinsä juoksentelevat mini-ihmiset, on ylitsepääsemätön juttu. Jos rauhassa joku kysyy 'saako silittää' niin voin jopa päästää, mutta yhtäkkiä kulman takaa juoksevat saavat juosta tota karkuun. Pelkoa? Ei kuitenkaan ole aggressiivinen, pikemminkin vahtii.
Vielä jokin aika sitten luoksetulo ei onnistunut lainkaan. Nyt sujuu kuin vettä vaan. Samoin kuin hihnassa vetäminen. Pennusta asti veti multa suunnilleen sormet poikki ja kulki vain takajalat maassa, että sai enemmän voimaa vetää. Nyt ei vedä lähes koskaan, muuta kuin vieraiden kanssa. Nera pitää tuntea läpikotaisin, että sen kanssa voi toimia yks yhteen. Silti pelkkien käskyjen annossa tottelee ketä vain, varsinkin jos saa jotain super-herkkua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti